perjantai 6. syyskuuta 2013

Maalia ja inspiraatio

Olipa kerran lämmin syyskuun päivä. Löytyipä kaksi vuotta vanha maalipurkin jämä ja sopivan näppärä pensseli. Ja iski vielä inspiraatio, eivätkä lapsetkaan olleet äidin suunnitelmista moksiskaan.

One warm September day and some paint. Finally, after two years, our terrace is ready. Also covered with paint the greetings from our dogs. Photos of the terrace will follow as soon as we will have time to repair our outdoor walls.



Kahden vuoden terassinrakennusprojekti on nyt viimeisiä lautoja ja kaidetolppien hattuja myöten valmis! Terassin kaidetolppien hatut ovat muuten entisen talon ikkunanpielilautojen koristepalasia, ylimääräisiä sellaisia. Ja liekkö kaikilla koiranomistajilla sama ongelma, mutta meidän ulko-oven ovenpielilaudat ainakin kertovat omat tarinansa. Tähän päivään asti ovenpielissä näkyivät terveiset ainakin Artulta, Kaapolta ja Sulolta. Laudathan toki olisi voinut vaihtaa, mutta tulipa nyt ainakin sudittua vähemmän huomiota herättäviksi.





PS: Ulko-oven molemmin puolin on vielä muistot entisistä portaista ja niiden kaiteista. Peittynevät sitten uuden talomaalin alle vuoden tahi kahden päästä. Ja valmiista terassista tulossa kuvia sitten, kun talon ulkovuori on saatu terassin kohdalta vaihdettua. Nyt siinä on vielä vanhojen ikkunoiden reiät. Parempi kun ei pilaa asioita kiireellä...

4 kommenttia:

  1. Vau, mikä lopputulos, kyllä kannatti! Olet reipas. :) Nyt voi rauhassa nauttia viikonlopun hyvästä säästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti kyllä, piti vielä pimeässäkin käydä ihastelemassa lopputulosta :) Ja kuinka pitkään olenkaan noita katsonut ja harmitellut ja tuskastellut että milloin ehtisin... Sitten ei tarvittu kuin yksi sopiva hetki ja ennen kaikkea se inspiraatio juuri sillä sopivalla hetkellä :D

      Poista
  2. Siistiä jälkeä, kyllä kannatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienillä asioilla saa suuren eron :)

      Poista