keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Tee itse viime hetken pikalahjat

Alun perin tässä piti olla kuvat ja ohje havuköynnöksen tekemiseen. Mutta tiiättekö mitä! En suostu kärsimään joulustressistä. Enkä vaan millään ehtinyt. Mulla on ne havut tuossa terassilla, köynnöksen alku on niiden vieressä pöydällä ja köynnöksen yhteyteen suunnitellut valot on ostettu ja odottaa pirtissä köynnöksen valmistumista. Ehkä ehtii jouluksi, tai sitten uudeksi vuodeksi?

Mietin sitten sitä seuraavaa ideaa, minkä siis haluaisin olevan oma panokseni Käsityöblogien joulukalenteriin, luukkuun 21. Koska ollaan näin lähellä aattoa, ajattelin helpottaa teidän muidenkin joulustressiä (tai siis ettei sitä synny). Tässä kooste kymmenestä viime hetken itse tehdystä lahjaideasta. Useamman olen toteuttanut vuosien varrella itse ja osa on ehkä vähän liiankin tuttuja ideoita, mutta toisaalta, varmassa vara parempi? Näitä ehtii toteuttaa vielä ennen joulua. Jätin suosiolla pois villasukat ja muut, nopeammilta onnistuu tietysti nekin päivässä tai parissa, mutta otetaan nyt varman päälle tämän listan kanssa.

1. Matonkuteesta (tai vastaavasta) virkattu pannunalunen. Olen tehnyt (KLIK). Seuraamani alkuperäinen ohje löytyy täältä (KLIK).
2. Virkattu tai neulottu tiskiluutu. Ilmaisia ohjeita esimerkiksi neulotut krookukset (KLIK) tai ihan vaan virkattua reikää (KLIK).
3. Muhkea pipo. Esimerkiksi tällainen (KLIK).
4. Ommellut tossut. Ehkä yksinkertaisin ohje ikinä (KLIK).
5. Suklaiset tonttu-ukot (KLIK). Upeat! Tai se kuusi (ohjevideo KLIK).
6. Washiteipillä koristellut tuikut lasipurkissa. Täällä minun toteutus muutaman vuoden takaa (KLIK).
7. Itse tehty kuorinta tai jalkakylpy. Esimerkiksi kahvista (KLIK) tai laventelista (KLIK).
8. Punaviinisuola (KLIK). Mielestäni kerrassaan nerokkaan yksinkertainen!
9. Jotain leivottua - joululeipä, joulupulla. Tai joulusinappi! Tai joulukarkit, kurkkaappa vaikka Sannan piparkakkutoffee (KLIK) tai Katin jääsuklaa (KLIK). NAM!
10. Kukka-asetelma. Tähän voi katsella risuja, naavaa, käpyjä, sammalta, kiviä, mitä nyt keksii. Minulta löytyi omaan asetelmaan luonnonmateriaalien kaveriksi vielä viime vuoden asetelmasta säilynyt lintu ja keittiön kaapista pari kanelitankoa.

Last minute Christmas present ideas. Only in Finnish this time, sorry! You can still click the KLIK and find the ideas. Pictures tell you the most. Do you have any good last minute ideas?








Mitä sinä lisäisit vielä listaan? Kannattaa kurkata myös muiden päivien luukut, sieltäkin löytyy kivoja pieniä ideoita. Eilisen luukku löytyy Veeran blogista ja huomisen Piialta.

5 kommenttia:

  1. Viime hetken ideat on kyllä hyviä. Elleivät joskus jopa parhaita. Mulla kävi hääjärjestelyissä niin, että olin tehnyt villasukkalahjakortteja 12kpl bingo- ja tietokilpailupalkinnoiksi. Ja sitten vasta pari päivää ennen päätin, että niistä pitää saada persoonalliset ja auringonkukkateemaan sopivat. Tuotekehittelyyn meni päivä ja lopulta häitä edeltävänä päivänä sain pohjiin liimailtua ystävän kanssa yötä myöten virkatut auringonkukat... :D Ja villasukkia on tikuteltu joskus vielä aattonakin. Tänä vuonna aattona tehdään vielä ainakin päättelyhommia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on vielä yks pipo kesken... ;)

      Poista
  2. Se on elämää, aina ei vaan ehdi. Meilläkin lapset halusivat leipoa piparkakkuja, aloitimme aamulla taikinan teolla. Meillä ei ollutkaan mausteita->kauppaan. Ja päivänn aikana tuli sata muuta mutkaa, taikina oli valmis illalla klo 7. Ihailen kyllä lastenikin kärsivällisyyttä. Linkkilista oli oikein kiva, innostuin punaviinisuolasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaviinisuola täytyy kyllä testata! :)

      Poista